Blogi

Syntymäpäivä

Minna Pollari | 10.8.2017 20.31

Elokuu on ihana kuukausi, koska silloin on minun syntymäpäiväni. Rakastan juhlia. Vielä enemmän rakastan lahjoja. Elämääni helpotti kummasti naistenseminaarissa kuulemani opetus rakkauden viidestä kielestä. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa, miten parhaiten kokee rakkauden. Yksi niistä kielistä on lahjat. Tuon kuultuani kaikki loksahti kohdalleen; miksi ostan joululahjoja jo kesäkuussa, miksi opettajien kiitoslahjat eivät herätä minussa mitään stressiä, miksi kylään mennessäni tykkään viedä jotain ja tietenkin; miksi rakastan saada lahjoja.


 

Saksassa asuva ystäväni lähetti syntymäpäiväni aamuna ääniviestin, jossa onnitteli juhlapäivänäni ja sanoi onnittelut saksalaisittain: ”Hyvää syntymäpäivää. Anna juhlia itseäsi ja nauti päivästäsi.” Ihana toivotus! Jäin kuitenkin makustelemaan tuota ”anna juhlia itseäsi”-ajatusta. Ensimmäinen reaktio nimittäin oli, että eihän sitä nyt noin voi ajatella. Jäädä sohvalle rötköttämään ja pyytää, että minua hierotaan. Istua valmiiseen kahvipöytään ja nauttia muiden tarjoamista herkuista. Ottaa vastaan lahja ajattelematta, että annan sitten vastalahjan omana syntymäpäivänään. ”Lass dich feiern”, anna juhlia itseäsi.

 

Miksi minun on helpompi antaa lahjoja kuin ottaa niitä vastaan? Miksi minun on helpompi järjestää juhlia kuin mennä vieraaksi toisen järjestämiin juhliin? Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan omaa toimintaansa ja omia reaktioitaan, vaikka vastaukset pelottaisivatkin. Haenko kehuja ja hyväksyntää sillä, että passaan muita vai onko minulla aito halu tehdä toisten elämään juhlahetkiä? Annanko lahjoja vain niille, joilta uskon saavani vastalahjan vai onko antamiseni vilpitöntä antamisen iloa kohdetta valikoimatta?

 

Ystäväni piti oivan whatsup-raamattutuokion viestissään aiheesta ”väärät opettajat”. Raamatunpaikat ja tarkemmat selitykset saatte pyytäessä, mutta pointtinaan oli, että Paavalin varoittamilla seurakuntaa hajottavilla väärillä profeetoilla ei ollut väärää opetusta vaan väärät motiivit. Heidän tapauksessaan motivaattorina toimi raha ja valta. Onko minun rakkauteni vilpitöntä? Jos ensisijainen rakkaudenkieleni on lahjat, annanko odottamatta vastalahjaa. Annanko silloin ja sille, kenelle Jumala minua kehoittaa antamaan?

 

”Anna juhlia itseäsi”-kehoitus saa minut pysähtymään myös sen äärelle, koenko olevani lahjan (= rakkauden) arvoinen. Yritän opetella. Opetella uskomaan, että perheeni ja ystäväni pitävät minusta juuri tällaisenaan ja siksi antavat lahjansa. Ei vastalahjan toivossa omana syntymäpäivänään tai toivoen, että korvaukseksi tarjoan edes kaffit. Ehkä Jumalakin on antanut minulle siunauksiaan ihan vain sen takia, että rakastaa minua odottamatta, että teen Hänelle tekoja tai puhun Hänestä muille tai suoritan uskoani. Ehkä Hänen minulle antamansa synttärikortin lopussa lukee vilpittömästi aivan kuten seitsemänvuotias tyttöni kirjoitti omaan Äidin kirjan loppuun: ”KIITOS ETTÄ SAN OLLA KANSSASI MELKEIN JOKA PÄIVÄ.”