Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, joskaan kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, samoin me monet olemme yksi ruumis Kristuksessa mutta olemme kukin toistemme jäseniä.
Room. 12:4-5
Meitä on moneksi. Olemme kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Olen pohtinut erilaisuutta seurakunnan voimavarana ja rikkautena. Katsotaanpa kuitenkin ensin, mitä Raamatussa Paavali sanoo erilaisuudesta seurakunnassa.
Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monesta. Jos jalka sanoisi: ”Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton. Jos korva sanoisi: ”Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas ruumis olisi kokonaan korvana, missä silloin olisi hajuaisti? Nyt Jumala on kuitenkin asettanut jokaisen näistä jäsenistä ruumiiseen niin kuin on tahtonut. Jos kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten olisi ruumis? Nytpä onkin monta jäsentä mutta yksi ruumis. Silmä ei voi sanoa kädelle: ”En tarvitse sinua”, eikä pää jaloille: ”En tarvitse teitä.” Päinvastoin, ne ruumiinjäsenet, jotka näyttävät olevan heikoimpia, ovat välttämättömiä.
1. Kor. 12:14-22
Me tarvitsemme siis toisiamme ja olemme erilaisina arvokkaita. Mitä erilaisuus sitten on? Yhden ajatuksen mukaan inhimillisellä tasolla erilaisuus tarkoittaa useimmiten vajavaisuutta jonkin asian suhteen. Minä en ole jotain sellaista mitä toinen on ja toisin päin. Silmä ei kuule ja korva ei haista. Vajavaisuus yhdistää meitä ihmisiä toisiimme. Me emme voi riittää kaikkeen yksin, eikä meidän kuulukaan. Minä tarvitsen toisia ja toiset minua. Samalla tavalla seurakunnankaan ei pitäisi olla vain yksin puurtamista omissa lokeroissa vaan kristittyjen yhteyttä. Tullaan siis yhteen, ollaan yhtä ja tehdään yhdessä, erilaisina, eri vahvuuksilla ja lahjoilla.
Äskeisestä raamatunkohdasta tuli mieleeni yksi lukemani tarina.
Eräässä vaneritehtaassa sattui todella hankala viikko ja työ toisensa jälkeen pysähtyi. Koneet pysähtyivät yksi kerrallaan ja korjausmiehet tekivät työtä täydellä paineella ja ihmettelivät, mistähän kaikki oikein johtui. Silloin joku keksi. Tehtaalla oli töissä vanha mies. Toiset tuskin huomasivat häntä, kun hän liikkui koneelta koneelle. Hänen tehtäväänsä pidettiin vaatimattomana ja hänen virkansa oli kulkea ympäri tehdassalia öljykannu kädessä ja täyttää koneiden öljypisteet. Nyt mies oli ollut kuukauden sairaana, eikä kukaan ollut huomannut hoitaa hänen virkaansa. Kyseessä on vain tarina, mutta minulle se opettaa, että moni erilainen tehtävä seurakunnassa on merkityksellinen. Ehkä jopa se, mitä itse teen. 😉
Haluan lopuksi rohkaista sinua, sillä erilaisuus on vahvuus myös yksilötasolla. Nimittäin kukaan toinen ei ole juuri sellainen kuin sinä eikä täsmälleen samalla paikalla kuin sinä. Ja siksi kukaan toinen ei voi todistaa Kristuksesta juuri samalla tavalla ja samoille ihmisille kuin sinä.
Joni Kuikka