Palvelu

Kuinka me palvelemme?

Kauhavan Helluntaiseurakunta haluaa palvella Kauhavan aluetta ja sen asukkaita monin tavoin. Halumme palvella lähtee Raamatusta ja Jeesuksen opetuksesta lähimmäisenrakkaudesta. Palveleminen ja auttaminen ovat kristittyjen keskeisiä tehtäviä. Teemme yhteistyötä alueen muiden seurakuntien, koulujen, kauppojen, kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Ota selvää, kuinka voimme palvella sinua ja lähimmäisiäsi ja kuinka voit itse palvella osana seurakuntaa.

Ruokajakelu

Seurakuntamme tekee rukoushuoneella hävikkiruokajakelua viitenä päivänä viikossa klo 11, maanantaista keskiviikkoon ja perjantaista lauantaihin.

Lähetystori

Lähetystorin kautta kiertää kaikenlainen käytetty tavara. Lähetystori ottaa lahjoituksena vastaan muun muassa vaatteita, astioita, kodinkoneita, huonekaluja ja urheiluvälineitä. Tule tutustumaan ja tuo käyttämättömäksi jäänyttä kiertämään hyvän asian tukemiseksi. Lähetystori on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-15. Löydät Lähetystorin osoitteesta Kauppatie 117. Lähetystorin löydät myös Facebookista.

Kan-työ Kauhavan Helluntaiseurakunnassa

Kan työ (Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö) Kauhavan Helluntaiseurakunnan keskittyy lähinnä Kauhavan Kortesjärvellä sijaitsevalle Kan-kodille. Kortesjärven Kan-kodilla on käyty pitämässä hartauksia. Viikonloppuisin Kortesjärven Kan-kodilla on tarvittu vapaaehtoisia päivystäjiä.

Radiotyö

Elämä On –ohjelma Radio Dei Pohjanmaa 89,4. Seurakuntamme on ollut mukana tuottamassa Elämä On –ohjelmaa Radio Dei Pohjanmaan kanavalla siitä alkaen, kun Dei saatiin Pohjanmaalle. Ohjelmasarjaa tuotetaan vuoroviikoin helluntai- ja vapaaseurakuntien voimin. Helluntaiseurakunnan ohjelmien teosta vastaa joka toinen kerta Kujalan Risto Lapualta. Oman seurakuntamme vuorolla tekijöinä ovat olleet Marjaana Laukkanen (os. Mäenpää) ja Ylikantolat. Elämä On – ohjelma kuullaan heinäkuuta lukuun ottamatta joka maanantai klo 20 – 20.30. Kauhavan Helluntaiseurakunnan tuottama ohjelma kuullaan neljän viikon välein, eli noin kerran kuukaudessa. Tutkimusten mukaan yksittäisellä ohjelmalla on tuhansia kuulijoita. Radiotyö on taloudellisesti erittäin edullinen tapa saavuttaa suuri joukko heitäkin, jotka kokevat seurakuntien kynnyspuut liian korkeiksi. Teet hyvin, jos muistat radiotyötä rukouksin.

Teebussityö

Kauhavan Helluntaiseurakunta pyrkii teebussityön kautta tavoittamaan kaikkia Kauhavalaisia ihmisiä, erityisesti nuoria jotka eivät vielä tunne Jeesusta Kristusta. Teebussissa on mahdollista juoda teetä/kahvia ja myös pientä purtavaakin on ollut tarjolla. Teebussissa on mahdollisuus keskustella uskon asioista ja saada esirukous apua. Kauhavan Helluntaiseurakunnan teebussityössä ovat aktiivisesti olleet mukana myös Kauhavan Vapaaseurakunnan kristityt veljet ja sisaret. Teebussityötä olemme tehneet Kauhavan torilla perjantaisin klo 20 alkaen tilanteen mukaan. Teebussille ovat kaikki tervetulleita.

Koulupalvelu

Helluntaiseurakunta tekee yhteistyötä yläkoulun ja lukion kanssa. Yhteistyön tarkoitus on tukea tukea uskonnonopetusta ja kristillistä kasvatusta sekä edistää lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä.
Yhteistyö yläkoulun ja lukion kanssa sisältää päivänavauksia sekä oppituntivierailuja. Seurakunnan päivänavausvuoro on jokatoinen viikko. Päivänavaukset pidetään kaupungintalon auditoriossa sekä keskustan koulun liikuntasalissa. Oppituntivierailut toteutetaan pääsääntöisesti koulussa luokittain tai salitunteina isommalle ryhmälle. Aiheiksi on usein toivottu helluntaiseurakunnan esittely. Esittelytunteja on toteutettu myös seurakunnan tiloissa. Seurakunta on tarjonnut lähetysjärjestö Fidan kautta koululle myös kansainvälisyyskasvatusta tukevia vierailuja. Kouluarkeen on tarjottu myös piristäviä musiikkivieraita.


Koulupalvelu on seurakunnan puolelta maksutonta palvelua.


Koulutyö alakouluissa muodostuu pastori Jukka Pohjanheimon pitämistä päivänavauksista, joita hän on kitaransa kanssa käynyt pitämässä. Päivänavauskierroksia on ollut viime vuosina 6 lukuvuodessa. Aiheena ovat olleet niin kasvatukselliset kuin hengellisetkin teemat. Joskus on ollut muitakin henkilöitä mukana, esimerkiksi kiinnostavia henkilöitä lähetyskentiltä. Ennen pääsiäistä 3.-4. -luokkalaisille on jaettu Jees -lehden koululaisnumero, jossa on eritysteemana pääsiäinen. Numero on suunniteltu tukemaan koululaisten opetustyötä. Olemme iloinneet lämpimästä ja joustavasta yhteistyöstä koulujen kanssa.

Hartaudet

Seurakunnan toimintamuotoon on kuulunut n. 18 vuoden ajan käynnit vanhustenhoitokodeissa ja palvelutaloissa. Tilaisuudet sisältävät hengellistä musiikkia ja lauluja sekä puheita ja rukoukset. Ryhmän vahvuus on ollut keskimäärin 5-6 henkilöä. Vastuuhenkilöinä hartauksien pitämisessä ovat toimineet Jorma Jousmäki ja pastori Jukka Pohjanheimo.