Kari KK Korhonen vierailee Kauhavan alueen yläkouluilla ja lukioilla

Kari KK Korhonen uutiskuva png

Vuodesta 1995 saakka huumevalistustyötä tehnyt Kari KK Korhonen vierailee Kauhavan alueen yläkouluilla ja lukioilla 18.-19. elokuuta. Korhonen on kokenut luennoitsija ja vuosien aikana hän on tavoittanut noin 800 000 oppilasta ja hän on toiminut yhdessä mm. kuntien, poliisien ja rikosseuraamusviraston kanssa. Oppilaitosvierailujen yhteydessä järjestetään kaikille avoin vanhempainilta maanantaina 18.8. klo 18 Kauhavan koulukeskuksen auditoriossa. Korhonen pyrkii antamaan realistisen kuvan huumemaailmasta, josta kauneus on kaukana. Hän haluaa myös muistuttaa elämän arvokkuudesta sekä rohkaista omalla kertomuksellaan hyviin valintoihin. Tule mukaan kaikille avoimeen vanhempainiltaan kuulemaan tärkeästä asiasta ja keskustelemaan aiheen tiimoilta. Kari KK Korhonen on myös mukana Kauhavan helluntaiseurakunnan rukousillassa tiistaina 19.8. klo 18 kertomassa omasta työstään. Tule mukaan niin kaikille avoimeen vanhempainiltaan, kuin myös seurakunnan rukousiltaan!

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print