Pussillinen lohdutusta

pullat blogikuva png

Seurakuntamme marraskuun teemana on lohdutus. Oletko sinä saanut kokea lohdutusta tai ollut lohduttajana kärsivälle?

Puolitoista vuotta sitten, kun siskoni kuoli, tarvitsin lohdutusta. Kuolema tuli sittenkin yllättäen, vaikka olin yrittänyt varautua siihen vuosien ajan. Yhteinen aika loppui sittenkin liian nopeasti. Sanoja tuntui jääneen sanomatta, halauksia halaamatta. Kysymykset täyttivät sydämeni. Oliko
siskoni valmis kohtaamaan Jumalansa? Olinko tehnyt kaikkeni osoittaakseni hänelle Jumalan rakkautta? Näemmekö vielä joskus? Tunteeni vaihtelivat toivon ja epätoivon välillä, säälistä vihaan, valkeudesta pimeyteen.

Näissä tunteissa, ovikello soi. Naapurin rouva seisoi ovella pullapussi kädessään. Halasimme. Ei hän montaa sanaa sanonut, mutta toi vastaleivottuja pullia. Itku tuli taas, mutta tällä kertaa Jumalan hyvyydestä, lohdutuksesta. En ollut yksin. Joku tuli ja otti osaa pimeyteeni. Ihmettelin Jumalan hyvyyttä. En ollutkaan yksin. Jumala tuli lähelle pullapussillisen kautta.

Raamatusta luemme toistuvasti, kuinka Jumala lähettää ihmisen avuksi ihmiselle. Esimerkiksi Paavali kertoo 2. Kor. 7:5-6 : Makedoniaan tultuamme emme saaneet rauhaa vaan olimme kaikin tavoin ahdistettuja: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoja. Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitä Tituksen tulolla, eikä vain hänen tulollaan vaan myös sillä lohdutuksella, jota hän oli saanut teiltä. Jobin kirja puolestaan päättyy kuvaukseen, kuinka Jumala kääntää kaiken menettäneen ja paljon kärsineen Jobin kohtalon tämän annettua anteeksi syyttävästi puhuneille ystävilleen ja kuvaa Jobin saamaa lohdutusta seuraavasti: Kaikki hänen (Jobin) veljensä ja sisarensa ja kaikki entiset tuttavat tulivat hänen luokseen ja aterioivat hänen kanssaan hänen talossaan. He osoittivat hänelle myötätuntoa ja lohduttivat häntä kaiken sen onnettomuuden vuoksi, jonka Herra oli antanut hänen kohdata. (Job. 42:11)

Jumala on tarkoittanut ihmisen avuksi ihmiselle ja Jeesus vahvisti sen ja osoitti elämällään, mitä se tarkoittaa. Jeesus pysähtyi kerta toisensa jälkeen kärsivän ihmisen rinnalle, näki hänet, kuunteli häntä ja lohdutti häntä. Jes. 61:1-3 kuvaa Jeesuksen Jumalalta saamaa tehtävää särkyneiden sydänten parantajana, sidottujen vapauttajana ja murheellisten lohduttajana.

Jumala lohduttaa kärsiviä ja murheellisia. Ja kun itse tulemme lohdutetuiksi, saamme samalla Jumalan antamalla lohdutuksella lohduttaa muita. Paavalin sanoin: Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa (2. Kor. 1:4). Se voi tarkoittaa hiljaisuutta tai sanoja, kosketusta tai vain läsnäoloa, tai vaikka pussillista pullaa. Jumala sen vaikuttaa ja saat tulla lohdutetuksi ja olla lohdutuksena muille. Valo voittaa pimeyden!

Siunattua marraskuuta toivottaen, Titta Puhto

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print