”Tervetuloa kotiin!” Noin minulla on tapana sanoa erilaisia tilaisuuksia seurakunnalla juontaessani. Ehkä ainakin hetkeksi minun pitäisi päivittää tuo lause muotoon: ”Tervetuloa uuteen kotiin!”. Olemme seurakuntana viimeistelleet uutta kotiamme ja pikkuhiljaa se alkaa ollakin valmis.
Olemme matkan varrella kysyneet nuorilta, mitä he toivoisivat uusilta tiloilta ja etenkin niiden yläkerralta. Heillä on ollut yksi toive ylitse muiden: biljardipöytä. Olenkin pitänyt toivetta esillä lukuisissa palavereissa ja nyt olemme pohtimassa, kuinka saamme kannettua juuri saamamme hienon biljardipöydän yläkertaan turvallisesti!
Joskus jostain asiasta tai tavarasta tulee niin tärkeä, että saatamme ajatella tai jopa sanoa ääneenkin, että ”jos minä tuon asian tai tavaran saan, en tarvitse enää mitään muuta”. Kuitenkaan se asia ei sitten teekään meitä autuaaksi ja hetken päästä tulee jokin uusi konkreettinen asia, josta alamme haaveilla. Minulle kävi biljardipöydän kanssa samalla tavalla, sillä se taisi saada mielessäni jonkinlaisen symboliarvon. Ikään kuin biljardipöydän olemassaolo olisi ratkaisevassa asemassa sen suhteen, tuleeko yläkerran lasten- ja nuortentilasta se mahtava, hienosti toimiva, elävä tila, josta saamme kovasti iloita. Totuus on se, että biljardipöydällä ei ole tuollaista voimaa. Mikä sitten voisi tehdä tuosta yläkerrasta hienon, elävän ja aidosti toimivan tilan?
Vastaus on lopulta aika yksinkertainen: yhteys. Yhteys toisiimme ja johonkin suurempaan. Tuo tila saa merkityksensä vasta siitä, että siellä etsitään yhteyttä elävään Jumalaan ja samalla toisiimme.
Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.
(Matt. 18:20)
Uusien tilojen alakerrassa yhteys Jumalaan ja toisiimme on jo totisesti toteutunut hienosti, ja siitä on syytä iloita. Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen tarvitsee yhteyttä, vieraanvaraisuutta ja rinnalla kulkemista, juuri sellaisena ja siinä tilanteessa, kuin on. Uskon, että meidän tehtävämme on ottaa jokainen vastaan ja tarjota paikka ja yhteisö, jonne voi tulla mukaan, vaikka toinen ei vielä uskoisi tai olisi vasta haparoiden etsimässä yhteyttä Jumalaan. Ja tätä kutsua me voimme välittää myös arjessamme kohdatessamme erilaisia ihmisiä hyväntahtoisella asenteella ja hyvillä sanoilla ja teoilla tai ihan vain hiljaisella, rohkaisevalla vierellä olemisella. Kutsua, joka sanoo: ”Tervetuloa kotiin!”. Annetaan apostoli Pietarin päättää tämä kirjoitus:
Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä.
(1. Piet. 3:8)
Joni Kuikka