UUTISKIRJE 22-2020

roses-1566792

Suvivirsi soikoon

Koulut päättyvät ja suvivirsi soi. Samalla vietämme helluntaita. Molemmat tapahtumat viestivät odotuksen täyttymystä. Nyt koulujen päättymistä edeltää korona-kevät jollaista sukupolvemme ei ole koskaan aiemmin kokenut. Myös ensimmäistä helluntaita vietettiin ihmiskunnan historian merkittävimpien tapahtumien, Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen, aiheuttaman hämmennyksen varjossa.

Nyt koululaisten (ja opettajienkin) odotus on palkittu. Todistukset ovat kädessä ja on juhlan sekä loman aika. Sydämelliset onnittelut kaikille tämän haastavan lukuvuoden suorittamisesta. Erityisesti onnittelut opiskelunsa päättäneille ja valmistuneille. Kiitos myös opettajille jälleen isosta urakasta lastemme ja nuortemme parissa.

Helluntai on myös konkreettinen muistutus lupauksen ja odotuksen täyttymisestä. Jumala ei jättänyt meitä yksin. Apostolien tekojen ensimmäisen luvun kahdeksas jae sisältää vahvan viestin: ”Kun Pyhä Henki tulee” – ei jossitteluja. Jumalan lupaukset ovat varmoja. ”Te saatte voiman” – Pyhä Henki ei vain leijaile huvikseen ollakseen meille jokin symboli. Hän tuli antamaan konkreettisen sisäisen voiman. Mitä varten? ”Tulette olemaan minun todistajani” – Siinäpä se. Meistä tulee jotain. Jotain meissä alkaa tapahtumaan. Todistaja mistä, minkä puolesta? Eikö juuri evankeliumista? Siitä että Jeesus on tie, totuus ja elämä meille ja jokaiselle, joka haluaa tulla tuntemaan hänet. ”Jerusalemissa, Juudeassa, Samariassa ja maan ääriin saakka” – ei ole kysymys pienestä asiasta vaan todellisuudesta joka vaikuttaa siellä missä elämme ja liikumme – olimmepa lähellä tai kaukana.

Helluntain vuoksi voimme tänään onnitella myös itseämme. Odotus Pyhän Hengen lähettämisestä on täyttynyt ja lupaus Pyhästä Hengestä ja Hänen täyteydestään on voimassa sekä lunastettavissa myös tänään.

Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Apt. 2:39)

Pyhän Hengen osallisuutta elämääsi

Janne

Uutisia

Rukouskokoukset avataan yleisölle
Viranomaiset ovat keventäneet kokoontumisrajoituksia. Tämän johdosta seurakunnan rukouskokoukset avataan yleisölle kesäkuun alusta alkaen seuraavin ehdoin: Tilaisuuteen voi osallistua enintään 50 henkilöä. Turvaväleistä on pidettävä huolta. Istuinrivejä harvennetaan ja vierekkäin voivat istua vain saman perheen jäsenet. Käsihygieniasta tulee edelleen huolehtia ja tilaisuuteen on tultava terveenä / oireettomana. Järjestely on voimassa toistaiseksi. TIistaina 2.6.2020 tervetuloa! Jos et pääse mukaan, ei hätää. Rukouskokoukset kuvataan ja esitetään Youtube-kanavalla keskiviikkona (rukoukokouksesta ei kuvata lopun rukousta kuin alkuosasta).

Sunnuntain jumalanpalvelukset vain netissä
Sunnuntain jumalanpalveluksiin voi osallistua toistaiseksi vain Youtube-kanavan kautta. Toive ja rukous on, että viimeistään elokuussa voimme avata myös sunnuntain jumalanpalvelukset yleisölle.

Videotiimiin tarvitaan apuja
Tilaisuuksien esittäminen netin kautta on tuonut paljon lisätyötä. Lisäapuja tarvittaisiin erityisesti miksaukseen, kuvaukseen ja editointiin. Jos sinulla osaamista tai kiinnostusta em. tehtäviin niin ota yhteyttä Jukka Rahkoseen tai Janne Lahteen (yhteystiedot löytyvät kotisivuiltamme) niin jutellaan. Pienestäkin voi lähteä liikkeelle 🙂

Tilaa seurakunnan Youtube-kanava
Jos et ole vielä tilannut seurakunnan Youtube-kanavaa, tilaa se ja suosittele myös ystävällesi. Tilaamisesta on monta hyötyä. Tilaaja saa sähköposti-ilmoituksen kun julkaisemme uuden videon. Lisäksi kun kanavalla on yli 100 tilaajaa voimme rekisteröidä sille lyhyen ja selväkielisen osoitteen kuten: youtube.com/kauhavanhelluntaiseurakunta (nyt osoitteemme on: https://www.youtube.com/channel/UCPviPU45C8fK4vtV2BXDhWw?view_as=subscriber) . Siis mene tuolle kanavalle ja klikkaa painiketta ”tilaa” ( tai subscribe).

Kauhavan Helluntailähetys ry:n vuosikokous on pidetty
Vuosikokous pidettiin viime keskiviikkona. Koska ilmoittautuneita oli alle kymmenen, vuosikokous pidettiin rukoushuoneella. Kokouksessa käsiteltiin vain sääntömääräiset asiat. Hallituksesta jäi pois Jorma Jousmäki. Hänen tilalleen valittiin Pauli Orrenmaan. Muut jäsenet ovat Aulis Puro-Aho, Tuomo Pollari, Jouko Rajamäki, Timo Lauri ja Matti Koski. Varajäsenet: Jorma Lahti ja Taisto Turunen.

Tutustu yhdistyksen toimintakertomukseen 2019 tästä

Tulevia tapahtumia

Sunnuntai 31.5.2020
16:00 Jumalanpalvelus: Helluntaipäivän tilaisuus, sana särkyneillä.
Jumalanpalveluksen ohjelmasta vastaa Kortesjärven Helluntaiseurakunta. Musiikissa lauluryhmä Toivonsäde, todistaa Risti Lilja ja puhuu Timo Tulisalo
Lähetykseen tästä: https://youtu.be/Yxmr1zAefew

Tiistai 2.6.2020
18:00 Rukousilta rukoushuoneella.
Tilaisuus avoin 50 osallistujalle. Mukana Jukka Rahkonen, Jouko Rajamäki ja Eija Saarimaa ym. 

Keskiviikko 3.6.2020
18:00 tiistain rukousilta Youtube-kanavalla

Torstai 4.6.2020
18:00 TorstaiSpecial Facebookissa.

Sunnuntai 7.6.
16:00 Jumalanpalvelus Youtubessa.
Ehtoollinen, Jukka Rahkonen, vanhimmisto, Jari Turunen & co.

Maanantaisin Keskellä elämää -ohjelma Radio Deissä klo 20.

Yhteystietoja, linkkejä

Työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden yhteystiedot
Seurakunnan tiliyhteytiedot
Kauhavan Helluntaiseurakunnan kotisivut
Kauhavan Helluntaiseurakunnan Youtube-kanava
Kauhavan Helluntaiseurakunnan Facebook-sivu

Muita linkkejä
https://www.uskotv.fi/
https://www.radiodei.fi/kuuntele/radio-dei/
https://livetaajuus.fi/radio/radio-patmos/

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print