Uutiskirje 23-2020

RV_kansikuva_pelkka

Kesä, lämpö ja loma. Odotettu kolmikko. Mukaan sopii nyt myös seurakunnan tilaisuuksien avaaminen yleisölle. Odotettu on sitäkin. Kaikkea ei saa kuitenkaan heti. Lämpöä ja lomaa joutuu joskus odottamaan vaikka olisi kesä. Seurakunnan tilaisuudetkaan eivät avaudu kaikki kerralla mutta tiistait ensin ja sunnuntait suunnitelman mukaan viimeistään elokuussa.

Kesän kuukausitiedote on ilmestynyt. Seurakuntalaiset ovat saaneet sen jo kotiinsa. Tiedote avautuu luettavaksi myös tästä linkistä:
Kuukausitiedote 6-7/2020
Tiedote kannattaa laittaa talteen, sillä siinä on myös heinäkuun ohjelma. Seuraava kuukausitiedote ilmestyy lomien jälkeen elokuussa.

Muutamien ajankohtaisten asioiden myötä, aurinkoista viikonloppua!

Janne

Pastorin tervehdys (video)

Uutisia

Tervetuloa rukoilemaan

Jes! Odotus päättyi. Pitkästä aikaa  yhteinen “lähes normaali” rukousilta takana. Paikalla oli kuulijoita 26 sekä joukko vastuullisia. Pidämme rukousiltojen osallistujien ylärajan 50 henkilössä ainakin kesäkuun ajan, mutta mukaan siis näyttäisi mahtuvan lisää kuulijoita. Tervetuloa mukaan rukoilemaan!
Muutama uusi käytäntö iltoihin tuleville:

  • Älä tule sairaana tai huonovointisena tilaisuuksiin
  • Käsien pesu/desifiointi tullessa ja mennessä
  • Jätä vähintään yksi tyhjä tuoli molemmille puolillesi
  • Perheet voivat istua yhdessä
  • Jos sinua alkaa yskittämään, poistuthan tilasta
  • Vältä turhaa pintojen koskettelua

Lähetyskirpputori avautuu

Kirpputori avautuu ennakkotiedoista poiketen jo ensi maanantaina 8.6.2020, koska suunniteltu kalusteiden vaihtoviikko siirtyy juhannuksen yli. Uutta tavaraa on tullut runsaasti ja talkooapu on tervetullutta. Käy tarjoutumassa talkoisiin.

Remontti etenee

Työskentely ilmanvaihdon kanssa etenee. Kuva uusista liitännöistä.

Apuja miksaukseen, kuvaukseen ja editointiin

Seurakunnan digiloikka on tuonut lisätyötä tekniikan puolelle. Jos sinulla on kokemusta tai sinua kiinnostaa kuvaus, miksaus tai editointi niin oleppa yhteyksissä Janne Lahteen. Editoinnissa sinulla tulisi olla itsellä hyvätehoinen tietokone.

Tulevia tapahtumia

Sunnuntai 7.6.
16:00 Jumalanpalvelus Youtubessa.
Ehtoollinen, Jukka Rahkonen, vanhimmisto, Jari Turunen & co.

Tiistai 9.6.
18:00 Rukousilta (max 50 hlöä).
Jukka Rahkonen, Jussi Kivirinta, rukousavustajia, Joni Kuikka.

Keskiviikko 10.6.
18:00 Tiistain rukousilta Youtubessa.

Torstai 11.6.
18:00 TorstaiSpecial Facebookissa.

Sunnuntai 14.6.
16:00 Jumalanpalvelus Youtubessa.
Mukana Härmän Helluntaiseurakunnasta mm. Titta Puhto & co.

Tulossa juhannuksen web-konferenssi 19.-21.6.2020

Yhteystietoja, linkkejä

Työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden yhteystiedot
Seurakunnan tiliyhteytiedot
Kauhavan Helluntaiseurakunnan kotisivut
Kauhavan Helluntaiseurakunnan Youtube-kanava
Kauhavan Helluntaiseurakunnan Facebook-sivu

Muita linkkejä
https://www.uskotv.fi/
https://www.radiodei.fi/kuuntele/radio-dei/
https://livetaajuus.fi/radio/radio-patmos/

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print