Kuljin kotia kohti riemusta soikeana. Olisin halunnut rutistaa jokaista vastaantulijaa. Oli tapahtunut se, mitä nuoret rukoilijat Azusa -kadulla aikoinaan odottivat!
Kristikunnan suuret juhlat ovat takana: pääsiäinen, 40 päivän päästä helatorstai ja siitä 10 päivän kuluttua helluntai. Pentecost => olemme viideskymmenesläisiä. Eräs pastoriystäväni valitti, etteivät helluntailaiset juhli enää helluntaita. Minä en ole juhlaihminen, mutta mietin, elämmekö arjessa helluntaita.
Rukoillessani tämän kirjoituksen aihetta mieleeni nousi heti Vanhan Testamentin riemuvuosi.
”Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.” (3.Moos.25:10)
Suuri osa uudestisyntyneitä kristittyjä elää todeksi syntien anteeksiantamisen Jeesuksen sovintoveren kautta, samoin ylösnousemuksen todellisuuden esikoisena kuolleista nousseen Jeesuksen kautta. Lähes kaikki odottavat Jeesusta palaavaksi takaisin, niinkuin helatorstai muistuttaa. Sen sijaan helluntaita moni viettää historiallisen tapahtuman muistopäivänä.
Liki satavuotiaaksi elänyt ystäväni Väinö eli vuosikymmenet karua, hurskasta uskonelämää. Vanhoilla päivillään hän sitten teki radikaalin ratkaisun: sielukin on Jumalan luoma ja sen pitää saada elää. Kun Väinö päästi irti, siis antautui Jeesukselle, hän täyttyi Hengellä. Elämän loppupuoli olikin sitten kirjaimellisesti vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Viimeisiin elinpäiviinsä asti hän julisti riemullista pelastussanomaa.
Vanhan Testamentin juhlat ovat varjo tulevasta hyvästä. Viidentenäkymmenentenä vuonna velkaorjat pääsivät vapaiksi. Joku oli joutunut myymään itsensä orjaksi velkojensa kuittaukseksi. Ehkä se tapahtui 40 vuotta sitten tai muutama kuukausi takaperin. Kun riemuvuosi tuli, kaikki pääsivät vapaiksi.
”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä…” (Ps.162:1-2)
Minulle uskoontulo merkitsi rauhaa Jumalan kanssa, mutta kivuliaan taistelun alkamista oman itseni kanssa. Helluntai 1979 oli myös minun helluntaini. Silloin Pyhä Henki tuli taistelemaan yhdessä minun kanssani. Hän on uskollisesti johdattanut elämäni eteenpäin, evankelistan polulle ja aina tähän (eläke)päivään saakka. Riemuvuosi jatkuu.
Etsitään Herraa ja Hänen väkevyytensä voimaa! Pyhä Henki tahtoo olla meidän voimalatauksemme jokaisena elämämme päivänä. Arkitodellisuutena, elävänä todistuksena.
Iloisin siunauksin
Jukka P