Jos kirjoittaisin Sinulle viimeistä kertaa

…niin mitä kirjoittaisin?

Siitä olen varma, että saavutuksistani en kertoisi. Ei olisi kerrottavaa. Mutta siitä, miten tuiki tavallisena naisena olen saanut kokea Taivaallisen Isän huolenpitoa, voisin kirjoittaa helposti romaanin verran.

Haluaisin myös kertoa, että Jumala rakastaa Sinua. Hän rakasti Sinua niin paljon, että lähetti Poikansa, Jeesuksen, sovittamaan ne asiat, jotka ovat kuiluna Sinun ja Jumalan välissä. Ja sen, ettei elämä pääty kuolemaan.

Nuoruudessa aika mateli, kun aina oli jotain odotettavaa. Nykyään aika suorastaan kiitää. Toivon, että hupenevat päivät eivät ahdista tai pelota sinua. Vanhenevan ”matkapuvun” krempat, hidastuva askel ja hataroituva muisti eivät houkuta ketään. Mutta mitäpä jos – huomaisitkin nauttia siitä ajasta ja hetkestä, jota juuri nyt elät. Ja jos vauhti on jo hidastunut, mitäpä jos hyväksyisit, ettei elämän syksyssä tarvitsekaan jaksaa yhtä paljon kuin nuorempana.

Entäpä suhde Jumalaan? Ehkä päätit jossain vaiheessa elää kaukana kaikesta Jumalaan liittyvästä. Siihen saattoi olla syynsä, mutta haluatko jatkaa niin? Raamattu kertoo Jumalasta, joka odottamalla odottaa ihmistä yhteyteensä. Ei pakota, eikä vaadi, vaan odottaa.

Itselleni luonto puhuu ehkä kaikkein selkeintä kieltä Luojani mahtavuudesta. Miten valtava määrä ihasteltavaa, hämmästeltävää, kunnioitettavaa ja nautittavaa onkaan koko luomakunnassa – kaikessa maan ja taivaan avaruuden välillä. On helppo ihmetellä Psalmin kirjoittajan tavoin:

…mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen!

Psalmi 8:5

Tuosta huolenpidosta ja rakkaudesta haluaisin kertoa: Se kuuluu kaikille ja sen vastaanottaminen on vapaaehtoista! Kukaan ei ole niin hyvä, ettei sitä tarvitsisi, eikä kukaan niin huono, ettei se kuuluisi hänelle.

Jos minä kirjoittaisin viimeistä kertaa tai Sinä lukisit viimeistä kertaa – haluaisin kertoa, että Jumala rakastaa Sinua. JUMALA rakastaa Sinua. Jumala RAKASTAA Sinua. Jumala rakastaa SINUA.

Kuva Darkmoon_Art Pixabaystä