TIEDOTE 14.1.2022

home-office-video-conference-g0f96bb6ae_1920

Kauhavan Helluntaiseurakunnan tilaisuudet 17.1.-7.2.2022 välisenä aikana

Aluehallintovirasto on 14.1.2022 antamallaan määräyksellä kieltänyt tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 (kymmenen) henkilöä. Määräyksen ulkopuolelle on jätetty vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu harrastustoiminta.

Aluehallintoviraston määräykset vaikuttavat seurakunnan toimintaan 17.1.-7.2.2022 välisenä aikana seuraavasti:

Pidämme kaikki yleisötilaisuudet suljettuina 17.-31.1.2022 välisenä aikana. Sunnuntain jumalanpalveluksia voi seurata striimattuna seurakunnan YouTube-kanavalta. Tiistain rukousillat lähetetään seurakunnan Facebook-sivun kautta (seuraaminen ei edellytä Facebook-tiliä). Nuorten (2003 syntyneiden ja nuorempien) ja lasten toiminta, keskiviikon monitoimikerho, torstain Varkki-illat ja nuortenillat järjestetään suunnitellusti. Arkipäivien ruokajakelua jatketaan nykyisen, koronaturvallisen käytännön mukaisesti.

Seurakunnan toiminnan taloudellinen tukemisen toivotaan hoidettavan suoraan seurakunnan tilille tai rukoushuoneen ulko-oveen upotetun lahjoitusluukun kautta. Seurakunnan palkatut työntekijät sekä vanhimmat ja rukousavustajat ovat käytettävissä rukous- ja keskustelutuen tarpeisiin liittyviä asioissa.

Yhteystiedot löytyvät seurakunnan kotisivuilta sekä kuukausitiedotteesta.

Seurakunnan vanhimmisto/johtoryhmä

YHTEYSTIETOJA JA LINKKEJÄ

Työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden yhteystiedot
Seurakunnan tiliyhteytiedot
Seurakunnan yhteydenottolomake
Kauhavan Helluntaiseurakunnan kotisivut
Kauhavan Helluntaiseurakunnan Youtube-kanava
Kauhavan Helluntaiseurakunnan Facebook-sivu

Muita linkkejä
https://www.uskotv.fi/
https://www.radiodei.fi/kuuntele/radio-dei/
https://livetaajuus.fi/radio/radio-patmos/

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print