Jumalan sana luo elämää!

Kansikuva

Jeesus vertaa Jumalan sanaa siemeneen. Kylväjävertauksessa (Matt.13, Mark 4, Luuk.8) kylväjän siemeniä putoaa hyvin erilaisiin maaperiin: tien oheen, kallioperälle, orjantappuroihin ja hyvään maaperään. Siemen on hyvä ja sisältää valtavan kasvupotentiaalin itsessään, mutta Jeesus opettaa, että maaperän laatu määrää kasvun. Siemen joko alkaa kasvamaan tai sitten se ei kasva.

Jeesuksen opetuksen mukaan maaperän laatu riippuu siitä, saako Jumalan sana vaikuttaa elämään. Eli lähtökohtaisesti emme voi mitenkään arvioida toisten ihmisten sydämen maaperiä. Jumala yksin tietää, mitä ihmisen sydämessä on tai mitä siellä alkaa tapahtua, kun Jumalan sanan siemen sinne putoaa. Esimerkiksi omat elämäntapani 24 vuotta sitten eivät ainakaan antaneet ulkopuolisille mitään toivoa siitä, että sydämen maaperä voisi olla tai tulla hyväksi. Olin 19-vuotias nuori ja kovaa kyytiä alkoholisoitumassa. Uskoviin suhtauduin hyvin pilkallisesti, eikä elämästäni ollut paljon muutenkaan hyvää sanottavaa. Mutta sitten äitini pyysi minua sunnuntaisin kokouksiin, ja Jumalan sanan siemen putosi sydämeeni yhden, kaksi, kolme kertaa, ja tuli päivä, 18.1.1998, jolloin halusin pyytää Jeesusta Herrakseni. Samalla Jumalan sanasta tuli kuin ohjenuora elämääni.

Jos Jumalan sana saa vaikuttaa elämäämme, sydämemme kasvumaa on hyvää. Tällöin elämä alkaa muuttua tavalla tai toisella. Valehtelija oppii puhumaan totta, pilkkaaja lopettaa pilkkaamisen jne. Muutokset eivät toki aina tapahdu hetkessä ja parannustakin pitää tehdä monta kertaa matkan varrella, mutta kun Jumalan sanan totuudet alkavat vaikuttaa hiljaa sisimmässä, niin elämä alkaa muuttua, ja hedelmää / satoa tulee monella tavalla.
Toisaalta jos Jumalan sanan ohjeiden edelle, elämän suuntaa-antaviksi tekijöiksi nousevatkin esimerkiksi rikkauden tai hyvinvoinnin tavoittelu tai yhtä hyvin huolet ja murheet tai se, että sanan ohjeet ovat omalle elämälle merkityksettömiä, kasvua ei tapahdu ja maaperä sanan siemenelle on huonoa. Satoa ei tällöin tule ja maaperä jää hedelmättömäksi.

Se löytyi -kampanjan virallinen kanpanja-aika on nyt ohi. Kampanja näkyy yhä monin tavoin ja tilaisuuksia ja kursseja järjestetään seurakunnissa, jotta tavoitettaisiin mahdollisimman moni evankeliumilla. Kampanja onkin mielestäni tehnyt erittäin hyvää Suomen seurakunnissa. Uskovia on varustettu ja rohkaistu tärkeään tehtäväänsä: kertomaan Jeesuksesta ja raja-aitoja seurakuntien välillä on purettu, kun ollaan yhdessä oltu liikkeellä yhteisellä asialla.
Vaikka emme koskaan saisi tarkkoja lukuja kampanjan kautta tehdystä kylvötyöstä, on se Jumalan silmissä varmasti iloa tuottavaa. Jumalan sanan siemeniä on putoillut sinne ja tänne. Haluankin vielä haastaa sinua ja itseäni, että jatketaan työtä! Jos olet saanut kertoa Jeesuksesta jollekin, kanna häntä rukouksin tai kutsu vaikka kahville. Kylvetään sanan siemeniä vielä lisää ja lisää!

Siunausta syksyyn toivotellen, Titta

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print