Opetellaan kiitollisuutta

man-75218_960_720

Jaakobin kirjeessä kerrotaan:”Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa” (Jaak. 3:16). Tämä on totta. Kateus (sekä ylpeys) johti yhden jo ennen ihmisen luomista Jumalan enkelin, luciferin, lankeamiseen. Kateus johti myös ensimmäiseen murhaan (Kain ja Aabel). Esimerkkejä kateuden tuhoavista voimista ei tarvitse hakea pelkästään kaukaa historiasta vaan niitä löytyy aivan oman aikammekin keskeltä.

Kun puhutaan kateudesta ei puhuta mistään vähäpätöisestä asiasta. Kaikki olemme varmasti kadehtineet jotain jossain elämämme vaiheessa. Kateus voi olla harmiton ohi menevä tunnetila joka ei johda sen suurempiin tragedioihin. Saadessaan taas vallan se johtaa Jaakobin sanoin kaikenlaiseen pahaan.

Yleisimmin kateutta varmasti aiheuttaa se, kun toinen saa/saavuttaa jotain mihin ei itse pysty. On sitten kyse ylennyksestä, menestyksestä, hienosta autosta, ulkomaan matkasta, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Ajatellaan nyt kuitenkin hieman seurakunta kontekstia. Seurakunnassa kateutta voivat aiheuttaa menestyvät veljet ja sisaret, paljon esillä olevat, voimakkaasti armolahjoja käyttävät yksilöt ja mikseipä miljoona yleisöille evankeliumia jakavat suurpuhujat. Sitten tulee se kysymys, MIKSI? Onko se pois sinulta jos joku menestyy tai joku on saanut läjäpäin armolahjoja?

Usein kateuden kohteesta nähdään ulkokuori, se asia jota kadehditaan, mutta ei sitä miten tämä henkilö on päässyt siihen pisteeseen. Monet ovat käyneet kovan tien päästääkseen johonkin asemaan ja joillekkin on annettu lahjoja/kykyjä toimia tietyissä tehtävissä. Lue vaikka 2.Moos. 31. Kuinka Jumala antoi Besalelille taidollisuuden tehdä kaikkinaisia koristeita kullasta, hopeasta, vaskesta.

Syy kateuteen voi löytyä kiittämättömyydestä. Emme osaa olla kiitollisia siitä mitä meillä on ja siitä miten monenlaisia meitä on. Opetellaan kiitollisuuteen se on lääkettä kateutta vastaan. Iloitaan siitä jos seurakuntaan kuuluu niitä jotka menestyvät, jotka haluavat palvella esim. musiikilla ja laululla.

Pidetään huoli siitä ettei kateus saa seurakuntaa tulehtumaan.

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print