(1.Kun.19:11-12) ”Herran ääni sanoi: ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi.” Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. 12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. ”
Kohtaus, jossa Elia saa kohdata Herran on tietyllä tapaa pysäyttävä. Kaikkivaltias taivaan ja maan luoja olisi voinut ilmestyä myrskynä, maanjäristyksenä tai tulen lieskana (kuten Moosekselle palavana pensaana), mutta Hän ilmestyikin hiljaisena tuulen huminana. Joudun pysähtyä tämän kohtauksen eteen, sillä itse olen usein odottanut Jumalan ilmestyvän vähintäänkin niin, että taivaat aukeavat ja pasuunat soivat ja sitten Jumala puhuu jylisevällä äänellään. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Raamatussa meitä kehotetaan menemään omaan rukouskammioon yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen etsimään Herraa. Jeesus itsekin aika ajoin hakeutui yksinäisyyteen rukoilemaan. Jospa Jumala tahtoisi meidän joskus rauhoittuvan ja pysähtyvän kuuntelemaan Hänen hiljaista puhettaan. Hän ei varmasti halua jäädä kaikelle hälinälle, kiireelle yms. toiseksi, vaan toivoo niitä hetkiä, joissa saa keskustella lastensa kanssa ihan rauhassa.
Kehotankin jokaista lukijaa tänä syksynä pysähtymään ja hiljentymään Jumalan edessä, joka ei ollut myrskyssä.
Syysterveisin Miika Tulisalo