Kuulemma ennenvanhaan koulussa opettaja saattoi lyödä näpeille, jos oppilas toimi väärin. Väärä teko, väärä sana, väärä vastaus ja keppi heilahti.
Tiedätkö, Jumala ei ole sellainen opettaja. Hänen käskynsä eivät ole: ” ́Älä tartu ́, ́älä maista ́, ́älä kosketa ́”. Häntä ei kiinnosta, kuinka kuritamme ruumistamme, tarkkailemme syömisiämme tai mietimme menemisiämme. Kyllä me saamme yrittää elää tarkkaa elämää, jos niin haluamme. Mutta ei sillä ole Hänen silmissään merkitystä. Eivät teot meitä pyhitä. Ne ovat ”sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista”.
Jumalan katse on näppiemme, ruumiimme sijaan sydämessämme. Miksi tartut tai olet tarttumatta? Miksi maistat tai olet maistamatta? Miksi kosketat tai olet koskettamatta? Näiden kysymysten edessä olen Jumalan edessä yksin. En voi vastata toisen puolesta. En voi kääntää Jumalan katsetta, no mutta kun tuo toinen… Jumalan edessä seison yksin. Ja en voi kuin todeta, että en pärjää.
Vaikka ulkoinen elämäni olisi kuinka sliipattua, sydämeni paljastuessa paljastun. Vääriä tekoja vääristä motiiveista. Tai vielä pahempi, oikeita tekoja vääristä motiiveista. Tekopyhyyttä. Kaikki samaa likaisuutta Jumalan näkökulmasta. Siinä vaiheessa en voi kuin vajota polvilleni, nostaa käteni pöydälle ja jäädä odottamaan karttakepin iskua. Minulla on kuitenkin vielä yksi toivonpilkahdus. Mahdollisuus pyytää avuksi Jeesusta. Häntä, joka eli täydellisen elämän, teki täydelliset teot – oikeasta motiivista eli rakkaudesta. Hän sai jo ne iskut, jotka minä olisin ansainnut.
Kun kuljen Jeesuksen kanssa, tiedän, että karttakepin iskua ei tule. Mutta eihän minun tokikaan vapauteni varjolla kannata huonoja valintoja tehdä. Jumala haluaa, että sen sijaan, että ojentelisin sormiani Häntä kohti iskuja odottaen, laitan sormeni oman sydämeni ympärille. Hän laittaa omat isot, turvalliset kätensä siihen myös ja kehottaa: ”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.”.
Sydämen varjeleminen voi kirjaimellisesti tarkoittaa sitä, että pidän verisuonista huolta kuntoilemalla tai jätän joskus ranskalaiset syömättä. Mutta ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että vältän sitä, mikä saa minut toimimaan ja sanomaan vastoin sitä, minkä tiedän sydämessäni oikeaksi. ”Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.”
Pysähdy nyt. Ota sydämesi käsiesi alle. Rukoilen, että Jumala laittaa kätensä sinut käsiesi päälle. Pyydetään yhdessä, että Jumala eheyttää Pyhän Hengensä kautta sen, mikä on muiden ihmisten karttakepin iskuissa päässyt haavoittumaan ja täyttää sydämesi rakkaudellaan ja voimallaan. Niillä ajatuksilla, sanoilla ja tunteilla, joita Hänellä on sinusta. Päästä sitten sydämesi vapaaksi ja ota Jeesusta kädestä kiinni. Hän on luvannut tulevaisuuden ja toivon. Iloitaan yhdessä siitä, ettei meidän tarvitse pinnistellä, vaan Jumala lupauksensa mukaan vie meissä aloittamansa hyvän työnsä päätökseen. Kristus, kirkkauden toivo minussa ja meissä.
Sisarenne Minna
Viittaukset: Kol. 2:21, Kol. 2:22, Sananl. 4:23, Mark. 7:15, Fil. 1:6, Kol. 1:27