Koska ei pidetä sopivana kysyä naisen ikää, kerron itse, että muutamia päiviä sitten täytin 57 vuotta.Vaikka vanheneminen lisääntyvine kremppoineen ei ole hääviä, iloitsen synttäripäivästä. 37-vuotiaana sairastuin vakavasti ja rukoilin, että saisin 10 vuotta lisäaikaa, että ehdin saada lapsen täysi-ikäiseksi. Nyt lisävuosia on tullut jo tuplasti pyytämäni.
Mennyt vuosi on laittanut miettimään monenlaista – etenkin siksi, että oma äitini kuoli äkillisesti 56-vuotiaana ja nyt olin samanikäinen. Miettimään muun muassa sitä, että asioiden tulisi olla kaikkina päivinä kunnossa niin ihmisten kuin Jumalankin kanssa, sillä elämänlanka saattaa katketa, vaikka moni asia olisi vielä kesken. Tähän mennessä sitä on joutunut jättämään jo monet jäähyväiset. Hautakiviin on kirjoitettu monta tuttua nimeä. On tullut oivallus, että elämä on lyhyt silloinkin, kun se on pitkä. Liekö psalminkirjoittaja ollut samoissa mietteissä jutellessaan Jumalalle näin:
”Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen. Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin.”
Miten sitä oppisikin muistamaan, että jokainen päivä on ainutlaatuinen, arvokas ja nopeasti ohikiitävä; ettei pitkä elämä ole itsestäänselvyys.
Asiat kunnossa Jumalan kanssa. Mitä se on?
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Uskoo Häneen, Jeesukseen. Uskoo, että Jeesus kärsi ristillä rangaistuksen tekemistäni synneistä, jotka ilman sovitusta erottaisivat minut ikuisesti rakastavasta Jumalasta. Jumalalla on valtuudet valita Taivaaseen pääsyn ehdot. Ihmisellä on valtuudet valita kelpaavatko ne hänelle.
Tänä(kin) kesänä istutan omenapuun. En tiedä olenko syömässä sen hedelmiä. Nautin elämästä. Ja kun kämmenenleveyteni on ohi, armoon luottaen uskallan kuolla.