Janne Lahti

Seurakunnan toiminta poikkeustilan aikana

Olemme sopeuttaneet toimintaamme valtioneuvoston antamien linjausten sekä asettaman poikkeustilan vaatimalla tavalla seuraavasti. Toiminta Tiistain rukousillat ja sunnuntain jumalanpalvelukset toteutetaan toistaiseksi 30-60 minuutin mittaisina nettilähtetyksinä. Näitä tilaisuuksia voi seurata seurakunnan Facebook ja Youtube-kanavilta. Tiistain rukousillat esitetään suorina lähetyksinä Facebook-kanavan kautta. Sunnuntai jumalanpalvelus tai raamattutunti kuvataan yleensä lauantaina ja ensiesitetään Youtube-kanavalla sunnuntaina (raamattutunti klo 11 ja jumalanpalvelus […]

Seurakunnan toiminta poikkeustilan aikana Read More »

TIEDOTE KORONAVIRUSEPIDEMIASTA

 Toimintamme jatkuu toistaiseksi seuraavasti Kauhavan Helluntaiseurakunta sopeuttaa toimintaansa koronavirusepidemiaan liittyvien viranomaisohjeistusten ja tekemiensä riskianalyysien mukaisesti. Seuraavassa 16.3. annettujen viranomaistietojen mukaan päivitetty tiedote. Yleisötilaisuudet on peruttu 13.4.2020 saakkaTiistain rukousilta ja sunnuntain jumalanpalvelus sekä raamattutunti toteutetaan ainoastaan live-lähetyksensä ensin Facebookin kautta ja myöhemmin seurakunnan youtube-kanavan kautta.   Toiminta senioreilleHoitokodeissa toteutettavat hartaustilaisuutemme sekä torstain käsityökerho ovat tauolla huhtikuun loppuun

TIEDOTE KORONAVIRUSEPIDEMIASTA Read More »

Marttyyrien Ääni vierailee Kauhavalla

Marttyyrien Äänen muusikko ja evankelista Petri Nuotio vierailee Kauhavan helluntaiseurakunnassa (Hannuksentie 5), tiistaina 18.2. klo 18 alkavassa tilaisuudessa tuoden sanoin ja sävelin vainotun seurakunnan terveiset maailmalta. Kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Noin 245 miljoonaa kristittyä elää vakava-asteisen uskonnollisen vainon alla. Vainolla tarkoitetaan erilaisia rajoituksia, syrjintää tai vihamielisyyttä, jota joutuu kokemaan kristillisen vakaumuksen vuoksi. Pahimmillaan

Marttyyrien Ääni vierailee Kauhavalla Read More »

Uudistettu kuukausitiedote ilmestyi

Seurakunnan uudistettu kuukausitiedote on ilmestynyt tällä viikolla. Uutta on tiedotteen muuttuminen lehtimuotoon sekä postitus seurakuntatalouksiin. Uudessa julkaisussa tehdään yhteistyötä Ristin Voitto (RV) -lehden kanssa. RV on helluntaiherätyksen yhteinen viikkolehti. Kuukausitiedote kertoo tulevista tapahtumista sekä sisältää uutisia ja rukousaiheita seurakunnan keskeltä. Lehdestä löytyy muutamia irtonumeroita rukoushuoneelta sekä Lähetyskirpputorilta. Uudistus on osa laajempaa seurakunnan viestinnän uudistamista. Uuden RV-lehteen liitetyn tiedotteen tavoitteena on

Uudistettu kuukausitiedote ilmestyi Read More »

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Pelon voittaminen on oleellinen osa uuden oppimista ja vastaanottamista. Enkelien julkistama jouluevankeliumi huomioi ihmisen pelon ja rohkaisee sen voittamiseen. Kysymys mitä tekisit, jos et pelkäisi on pohdinnan arvoinen ihmisen ja Jumalan suhteen näkökulmasta. Leikin ajatuksella, miten enkelin sanoja suunniteltiin huolellisesti etukäteen. Viestinnän koulutuksessa sanotaan, että tärkein asia pitää tulla ensimmäisessä lauseessa. Enkelin ilmoitus oli niin

Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Read More »